Eddington juliste
Eddington juliste
Elokuva

Eddington

KomediaRikosDraamaWestern
IMDB 6.7
RT 69%
Vuonna 2020 New Mexicossa sijaitsevan Eddingtonin pikkukaupungin tiet ovat hiljentyneet pandemian seurauksena. Vaikka osavaltio on Yhdysvaltojen harvaanasutuimpia ja Eddington sijaitsee keskellä ei-mitään, sekin joutuu sopeutumaan yhä pahenevaan koronapandemiaan. Kaupungin sheriffi Joe Cross ja pormestari Ted Garcia ovat eri mieltä siitä, kuinka tiukasti ja tarkasti suojautumiskäskyjä ja -suosituksia tulee noudattaa. Garcia kampanjoi uudelleenvalintansa puolesta ilman vastaehdokasta, mutta kaksikon nokittelu johtaa siihen, että Cross asettuu myös ehdolle. Nopeasti on selvää, että kyse ei ole vain periaatteesta vaan myös henkilökohtaisista kynimättömistä kanoista. Kaupungista tulee painekattila, jonka räjähdysherkkyys väreilee ilmassa. Poliitikkojen, lainvalvojien ja aktivistien yhteenotoilta on mahdotonta välttyä ja samat taistelut jatkuvat perheissä ja työpaikoilla. Salaliittoteoriat leviävät keskusteluissa kuin virus, liki yhtä tappavalla voimalla.
Ohjaaja
Ari Aster
Pääosissa
Joaquin Phoenix, Deirdre O'Connell, Emma Stone
Käsikirjoittaja
Ari Aster
Kesto
148 min
Ensi-ilta
22.8.2025
Vuosi
2025
Tuotantomaa
Yhdysvallat, Iso-Britannia, Suomi
Jaa leffa kaverille

Arvostelut

Helsingin Sanomat: arvio 5/5 tähteä
Episodi: arvio 4/5 tähteä
Empire: arvio 4/5 tähteä
The Guardian: arvio 2/5 tähteä

Seuraavat näytökset

0 näytöstä · 0 paikkakunnalla

Ei tulevia näytöksiä tällä hetkellä.

Elokuviin.com

Elokuviin.com sisältää kaikki elokuvanäytökset Hangosta Kolariin sisältäen festarinäytökset sekä arvostelut (IMDB, Rotten Tomatoes, Helsingin Sanomat, Episodi, The Guardian, Empire).

Keikat

Tsekkaa myös kaikki keikat osoitteesta Keikkalista.fi

Keikkalista.fi logo

Pyrimme täydellisyyteen, mutta emme vastaa jos tiedoissa esiintyy satunnaisia virheitä. Varmista aina elokuvan alkuaika teatterin sivuilta ja/tai lipusta. Jos huomaat tiedoissa virheitä voit laittaa siitä viestiä meille osoitteeseen asiakaspalvelu@lunta.fi

© 2026 Lunta Labs Oy — Tehty rakkaudesta elokuviin ♥